Oppimisprosessin reflektointi

Oppimisprosessin reflektointi Jaksosuunnitelman teoreettinen läpivalaisu tuntui alkuun haastavalta. Kuitenkin loppua kohden teorian linkittäminen käytäntöön helpottui ja tuntui luontevammalta. Mielestämme onnistuimme hyvin teoriapohjien, yhteisöllisen oppimisen ja Sokraattisen keskustelun valinnassa ja niiden yhteensovittamisessa. Blogissa ja projektisuunnitelmassa yhdistyy hienosti opinnoissamme paljon keskustelua herättänyt kasvatuksen teorian ja käytännön yhdistäminen. Lopputulokseen olemme tyytyväisiä ja toivottavasti saamme tulevaisuudessa mahdollisuuden toteuttaa tämän.

Kurssin aikana olemme oppineet näkemään tieto- ja viestintätekniikan opetuksen kannalta uudessa, paljon myönteisemmässä valossa. Kuten itsekin huomasimme, tieto- ja viestintätekniikan onnistunut hyödyntäminen opetuksessa ei ole itsestään selvää. Onnistuessaan se kuitenkin antaa oppilaille mahdollisuuden syvällisempään oppimiseen, kun oma oppimisprosessi on näkyvillä ja muut voivat antaa siitä palautetta.

Kurssin alkaessa emme ymmärtäneet, mikä merkitys blogityöskentelyllä olisi. Kuitenkin näin kurssin lopuksi sen merkitys avautui. Näemme nyt blogityöskentelyssä paljon hyvää esimerkiksi toisten blogien ja oman työn kehittymisen seuraaminen. Tästä syystä valitsimme blogityöskentelyn myös yhdeksi jakson kantavista teemoista. Työskentelyssämme blogin keskustelumahdollisuuksien hyödyntäminen jäi mielestämme toivottua vähemmälle, mutta tämä johtuu siitä, ettei blogityöskentely ollut meille ennestään tuttua. Keskustelua ja kommentointia tapahtui blogin sijasta kasvotusten kouluaikana sekä sähköpostin välityksellä. Tämän vuoksi oli hankala sovittaa aikatauluja yhteen ja saada työskentely alkuun.

Ryhmätyöskentely sopi mielestämme todella hyvin kurssin toteutustavaksi, sillä se tuki innovatiivisen projektin kehittämistä. Tämän huomasimme erityisesti aloituskeskustelussa, jossa monet erilaiset ja erikoiset ajatukset yhdistyivät mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Ryhmätöiden julkaisukanavaksi blogit käyvät mielestämme hyvin. Työn tekeminen jaksottui tasaisesti koko kurssin ajalle. Tätä edesauttoi vertaisarviointi/ välipalaute, joka kannusti aloittamaan työskentelyn mahdollisimman varhain. Työn tekemistä kuitenkin vaikeutti se, ettei kurssin keskeisiä lähdeteoksia ollut saatavilla kirjastossa. Kurssin lähdekirjallisuus ja luentodiat olivat kuitenkin hyödyllistä ja löysimme myös muita projektiamme tukevia lähteitä.

Olisimme toivoneet opettajilta enemmän ohjeistusta blogin työstämiseen koko jakson ajan. Luennot kuitenkin tukivat tätä oppimisprosessia. Lisäksi olisimme toivoneet loppupalautteen/ -arvion saamista, joka olisi ollut hyödyllistä ja kultaakin kalliimpaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.