Jakso on melko intensiivinen ja vaatii oppilailta sitoutumista ja aitoa kiinnostusta. Tämä ei ole mahdollista, jos opettaja ei onnistu motivoimaan oppilaita tulevaan kokonaisuuteen. Toisaalta ei oppilaille tarvitse jakson alussa paljastaa koko mahtipontista kokonaisuutta, vaan voidaan edetä asia kerrallaan. Tämäkin voi lisätä motivaatiota, kun seuraava tunti on aina arvoitus. tärkeää on panostaa oppilaiden kiinnostuksen herättämiseen alkumetreillä. Arvioijaryhmämme oli nostanutkin tämän asian esille. Lisäksi he miettivät myös opettajan jaksamista. Tässä korostuu opettajan yhteistyö- ja tukiverkot, jolloin kaikkea ei tarvitse kantaa yksin. Yhteistyökoulun kanssa toimiminen rikastuttaa työtä ja antaa opettajalle ideoita ja voimavaroja työhönsä. Jakso vaatii opettajalta melko paljon etukäteismietintää ja –työtä, mutta toisaalta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” –pätenee myös tässä yhteydessä. Kun tulevat tunnit jaksaa suunnitella huolella, ne myös kantavat hedelmää. Erityisesti tietotekniikan keskeinen osa kokonaisuudessa voi haastaa opettajaa. Rauhassa ja hiiltymättä asioihin perehtyminen ja tarvittaessa osaavamman puoleen kääntyminen (=yhteistyö) ovat avaimia ongelmaan. Tietotekniikan avaamat työskentelymahdollisuudet ja niiden kautta tavoitettavat oppimissaavutukset lienevät vaivan arvoisia.
Koska yhteistyötä toisten kanssa tehdään paljon, sosiaaliset tilanteet voivat aiheuttaa konflikteja ja hidastaa tai jopa lamauttaa työskentelyä. Tällöin opettajan taito tilanteen selvittelijänä nousee keskeiseksi: ongelmatilanne käännetään sosiaaliseksi oppimistilanteeksi. Jokainen ihminen tulee taatusti kohtaamaan elämänsä varrella ihmisiä, joista ei pidä, mutta tärkeää on silti kyetä tulemaan toimeen jokaisen kanssa. Toisaalta taas tiivis yhteistyö luokan ja yhteistyökoulun oppilaiden kanssa voi johtaa uusiin ystävyyssuhteisiin ja parantaa luokan ilmapiiriä ja me-henkeä.
Mitä muuta suunnitelmalla saavutetaan? Ensinnäkin oppilaat oppivat työskentelymuodon, joka on tärkeä tulevaisuuden maailmassa: yhteisöllinen oppiminen, jossa yhdessä pohtimalla, keskustelemalla, argumentoimalla, väittelemällä ja analysoimalla kehitetään paitsi oppilaan ajattelun taitoja, myös sosiaalisia taitoja. Lisäksi yhdessä saavutettu tieto ja ymmärrys on todennäköisesti yksilötyöskentelystä seurannutta tietoa monipuolisempaa.
Toisena tärkeänä tulevaisuuden valttikorttina on teknologisessa ympäristössä toimiminen ja tietotekniikan välineiden hallinta sekä niiden suomien mahdollisuuksien monipuolinen hyödyntäminen. Videoneuvottelut ja blogin käyttö keskustelun ja teosten tuottamisen ympäristönä ovat tuoreita menetelmiä, joiden käyttö ja merkitys kasvavat koko ajan. Kriittinen medialukutaito on myös tärkeä, tietotekniikan käytön rinnalla opetettava asia.
Koska jakso on monipuolinen, toiminnallinen ja oppilaiden ajattelua haastava, edellytykset todelliseen, syvään oppimiseen ovat hyvät. Käsiteltävät asiat tuodaan kuivia kirjan sivuja huomattavasti lähemmäs oppilaan omaa kokemusmaailmaa, ja hän itse pääsee olemaan ”tutkijan työssä”.